keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Lapsettomat häät

Mietin pitkään, kirjoitanko tätä postausta ollenkaan, sillä en koe, että olemme Jartsan kanssa jollain tavalla velvollisia selittelemään sitä, miksi meidän häihin ei ole kutsuttu lapsia. Päätin kuitenkin avata tätä asiaa, sillä se tuntuu olevan monille iso asia ja vaikea ymmärtää.

Meidän häihin ei siis ole kutsuttu lapsia, paitsi poikkeuksena siskoni lapset ja Jartsan veljen lapset. Tosin siskoni on ainakin ajatellut pyytää lastenhoitajaa hakemaan lapset häistä, jotta he voivat miehensä kanssa juhlia vapaasti häissämme loppuun asti.

Mielestäni lapsettomille häille on montakin hyvää syytä ja täytyy myöntää, että osa niistä on itsekkäitä. Mutta eikö omissa häissään saa olla vähän itsekäs?

Yksi syy lasten kutsumatta jättämiseen on se, että ilman lapsia, lasten vanhemmat voivat keskittyä juhlaan ja juhlimiseen, lasten vahtimisen ja viihdyttämisen sijaan. Finlaysonin palatsissa ruokapöydät mahtuvat tällä hetkellä kaikki yhteen saliin - talvipuutarhaan. Jos olisimme kutsuneet kaikkien vieraiden lapset, meidän olisi pitänyt laittaa osa ruokapöydistä toiseen saliin, sillä lapsista olisi tullut lähes 20 ruokapaikkaa lisää.

Yksi suuri syy on myös yksinkertaisesti se, että tahdomme juhlien olevan aikuisten juhla. Tällä tarkoitan sitä, että kirkossa vieraat kuulevat vihkikaavan, juhlapaikalla ruokailu ja kaikki muu sujuu rauhallisesti, eikä alkoholin läsnäolosta tarvitse huolehtia. Lapsettomissa häissä ei tarvitse miettiä lasten päiväuniaikoja tai muuta.

Tämäkin on mielestäni itsestään selvä asia, mutta sanon sen kuitenkin: Se, että meidän häihin ei ole kutsuttu lapsia, ei liity mitenkään siihen, kuinka paljon me pidämme lapsista. Onhan lapset ihania! Meidän häistä tulee kuitenkin aikuisten juhla.

Hääkutsut lähtevät postiin huhtikuussa, ja kutsun mukana menevässä hääinfossa lukee: "pyydämme teitä huomioimaan toiveemme juhlia vain aikuisten kesken". Toivottavasti kaikki vieraamme ymmärtävät tämän toiveemme ilman suurempia loukkaantumisia.

(Kuva lainattu netistä)
  

2 kommenttia:

  1. Meillä häistä tuli vahingossa lapsettomat (tai taisi olla neljä lasta paikalla), kun ihmiset eivät uskaltaneet ottaa lapsiaan mukaan. :D Häämme olivat siis korkealla ja vieläpä tehdastilassa, joten siinä olisi riittänyt vahtimista, ettei kukaan vaan putoa minnekään. Täytyy sanoa, että olin siihen oikein tyytyväinen. Minusta oli ihana, että (lähes) kaikki aikuiset saivat rauhassa nauttia juhlasta eikä heidän tarvinnut lähteä lasten nukkumaanmenoaikaan kotiin.

    Uskon kyllä, että vieraanne ymmärtävät valintanne. :) Lapsettomat häät ovat nykyään sen verran yleinen tapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sun kommentista! Uskon joo myös, että vieraat (tai ainakin suurin osa) ymmärtää. Toi on kyllä niin totta, että ilman lapsia vieraat saa juhlia paljon vapaammin ja loppuun asti! :)

      Poista