torstai 24. elokuuta 2017

5.8.2017

Häistä on nyt aikaa 19 päivää, kylläpä aika menee nopeasti!
Muutin takaisin Suomeen 7.7. ja siitä lähtien oli niin paljon touhuttavaa, että blogin kirjoittaminen jäi täysin. Heinäkuun 14. - 16. päivä oli mun polttarit, jotka oli ihan mahtavat! Pääsin studiolle äänittämään pari biisiä, joka oli kyllä ihan unelmien täyttymys! 😍 Sen lisäksi mökkeiltiin, pääsin morsiussaunaan, oltiin piknikillä ja sain myös jalkahoidon. Viikonloppuun kuului myös tietenkin hyvää ruokaa, juomaa ja juhlimista ja ennen kaikkea mielettömän kiva porukka!



 Jartsa tuli perässä Suomeen kaksi viikkoa myöhemmin, jolloin näimme myös paljon perhettä ja kavereita, ja loppu aika kului viimeisiin häävalmisteluihin. Viikkoa ennen meidän häitä pääsimme myös serkkuni häihin, joka sai myös kivasti hääfiilistä aikaan. Sain siellä myös osuvasti heittokimpun kiinni.

Me mentiin Jartsan kanssa hotelliin yöksi jo perjantaina 4.8. ja olikin aika kiva herätä sieltä yhdessä hääpäivään. Olin pitkään halunnut pitää harjoitusillallisen perjantaina ennen häitä, joten pidettiin pienimuotoinen harjoitusillallinen mun perheen kanssa siinä meidän hotellin ravintolassa. Lauantaina meidän kanssa hotellin aamupalalle tuli kaasot ja bestman. Aamupalan jälkeen kaikki muut paitsi minä ja yksi kaasoni lähtivät hääpaikalle koristelemaan, ja me menimme hotellihuoneeseen laittautumaan, sillä tämä kyseinen kaaso toimi myös hääkampaajanani.
Häät oli stressannut mua aika paljon siihen asti, mutta sitten hääpäivänä olin yllättävän rauhallinen.


Koristeluiden jälkeen muutkin kaasot tulivat hotellille meikkailemaan omien kampaustensa välissä. Myös äiti tuli hotellille ja toi myös tuliaisina vähän kuohuvaa ja herkkuja! Voi miten ihana juhlafiilis olikin jo heti aamusta. Jartsa ja bestman tulivat pukemaan meille kotiin, eli me ei nähty aamupalan jälkeen enää toisiamme, ennen kuvauksia.
Me lähdettiin vähän ennen puolta yhtä yhden kaason kanssa taksilla hotellilta Finlaysonin palatsille, jossa meitä odotti jo kuvauksiin Jartsa, bestman ja kuvaaja. Kuvausten aikana vähän sateli vettä, mutta onneksi yksi kaaso oli järjestänyt meille läpinäkyvän sateenvarjon, joten sade ei kuvauksia haitannut.

Kello 14.00 meillä alkoi vihkiminen Finlaysonin kirkossa. Tämä kirkko oli kyllä mun mielestä niin paras valinta, koska se oli niin tunnelmallinen kokonsa vuoksi. Meidän pappi, Mari Korhonen-Hieta oli myös todella hyvä. Iskä saattoi mut alttarille, ja olin kyllä niin jännittynyt, etten oikein muista kirkosta ketään muita vieraita kuin äidin.
Kirkon jälkeen lähdettiin saippuakuplien saattelemana bestmanin kyydillä meidän hääautolla, kun vieraat pääsivät kivasti kävellen juhlapaikalle.


Meidän häät oli aivan täydelliset! Finlaysonin palatsi oli juhlapaikkana mieletön, ruoka oli todella hyvää ja kaikki toimi tosi hienosti. Meidän kuvaaja Milla Sini oli tosi hyvä, ja otti ainakin reilusti kuvia. Bändinä meillä oli Renki, joka oli myös mieletön. Pääsin myös laulamaan bändin kanssa, joka oli ihan mahtavaa! Renki sai kyllä uskomattoman hyvän tunnelman aikaan.

Meidän häissä oli vieraskirja, joka toteutettiin polaroid -kuvilla. Niistä jäi mun mielestä myös ihana muisto meidän häistä. Kehys on vieläkin meidän seinällä, koska en ole malttanut vielä liimailla kuvia vieraskirjaan, johon vieraat kirjoittivat tervehdyksen hääparille.


Me ei olla saatu Milla Siniltä vielä muuta, kuin vähän maistiaiskuvia, joten teen luultavasti vielä myöhemmin postauksen, jossa on parempia kuvia meidän häistä. Tässä vielä kuitenkin muutama puhelimella otettu kuva, sekä Milla Sinin maistiaisia:
Milla Sini Photography

Milla Sini Photography







Milla Sini Photography